Naapurin leskirouva teki poismuuttoa. Kysyisin siinä ohimennen, olisiko hänellä ompelukonetta. Tämä tuskin hänelle yllätyksenä, olinhan häneltä lainannut vaikka mitä vuosin varrella: sokeria, jauhoja, kattilaa tai sitten jopa legoja. Niistä ei kyllä syntynyt toimivaa protoa mikrofilmiskannerini syöttörobotiksi, hylkäsin legot saman tein ja tein toimivan koneen spektrofotometrin robottipöydästä; arvasinhan että se viisikymppiä huutokaupassa ei menisi syteen eikä saveen! ,)

Samana iltana etuovellani ilmestyi pieni mutta painava kapsäkki, jonka päällä lappu, että tee mitä haluat. Ikää oli koneella jo yli 50 vuotta ja aivan jymähtänyt junttaraan. Siis aivan totaalisesti leikannut kiinni.

Kun sain kopan auki koneesta, en voinut kuin ihastella. Pieni googletus kertoi heti, minkä kanssa olin tekemisissä. Luulin, että Singer olisi kova juttu, sveitsiläisten huippua. Bernina pani about dekadin paremmaksi, tietysti made in Switzerland myöskin. Tämä malli nro 700, vaikka pieni onkin, ei olekaan mikään ihan perustikkaaja. Sittemmin hoksasin, että laatikossa ei ollut vain varaneulat ja langat, vaan kaikki herkut mitä koko koneeseen on koskaan tehty, sukanpidintä myöten! 🙂

Kieli pitkällä kuolaten jynssäsin konetta puhtaaksi. Ei ollut ompelukoneöljyä, mutta koska sitä voi käyttää lasinleikkuuseen, ja lasinleikkuuöljyä minulla oli, niin käytin tietysti lasinleikkuuöljyä. Parin illan puunaamisen jälkeen sain koneen liikkumaan. Innostuksissani pyöritän vapaaratasta ja loksuttelin joka ikistä vipstaakia. Sitten se paska leikkasi kiinni, aivan täysin. Vielä pahemmin kuin alussa, nyt mekaniikka antoi periksi millin osia. Päättelin minkä kerkesin, istuin viikon illat koneessa nenä kiinni enkä ollut varma. Netistä googletin kaiken, youtubet myös, mutta en löytänyt yhtään videota laite toiminnassa, edes joku vastaava, siis kannet auki.

Muistin Larussa ompelukonehuoltoliikkeen, menin sinne, kun kerrankin oli asiaa. Yli 20 vuotta olin mennyt ohitse, nyt oli asiaa. Kerroin tarinani, ja vanha herra sitten tokaisin lopulta, että sukkula saattaisi olla jumissa, mutta tiedä häntä. Lyö se irti, ja katso mitä käy, hän sanoi. Arvelin mitä hän tarkoitti, ja uskoin että olin itse päätynyt samaan, mutta en ollut uskaltanut avata sukkulakoneistoa. Korjaajaekspertti sanoi, että lyö se paska irti siitä, että lekaa vaan. Noh, ei ihan siihen sävyyn, mutta minusta se kyllä kuulosti siltä.

Noh, etsin isoimman meisselini, ja purin konetta lisää atomeiksi. Niin, Bernina on tuttu siitä, että se on vittumainen korjata, siis ainakin nämä vanhat koneet. Sitä kun ei oikein saa atomeiksi, kotelointi on tehty sillä lailla, että jos sen kerran purkaa, niin kukaan ei jaksa sitä enää koota. Huoltovapaa, etten sanoisi. Sitten otin lekaa käyttöön, nakuttelin siis konetta jollakin. Ja avot sano fransmanni, sukkulan luisti alkoi viipottaa edes taas, ja kone heräsi eloon. Ihan kuin höyryveturi puksutti tämäkin tekniikan helmi.

Mutta ei se paska lasinleikkuuöljy kyllä toiminut. Taitaa muutenkin olla paskaa öljyä, kun se aina jymittää myös lasiveitsen (myös uutta veistä myöten) ja värjää kaiken vihreäksi. Taitaa olla se koko lesti, mistä lasimestari pienempiin tetroihinsa kaataa, täyttä scheissia. Eihän siinä muu auttanut kuin putsata Bernina taasen kerran aivan puhtaaksi ja marssia neuvojalle ostamaan sitä ompelukoneöljyä. Oli muuten paljon halvempaakin kuin se lasinleikkuuöljy, jos oikein muistan.

Voe että. Tämä Bernina on vähän helvetin hieno kone. Kunhan ne parit muovirattaat olisi pois, niin olisi se täydellinen. Mutta nyt se surra purra murraa: taikapussi hurraa. Tikkerperi soikoon, mitäs me seuraavaksi korjattaisiin (ja tai ommeltaisiin) ? 🙂

Tehty omilla aivoilla ja vähän muidenkin, kiitos Kallion Ompelukone Oy:n, 09/2013.