Tässä selostuksessa esitän kattavasti ja selkolukuisesti perustietoa tuulivoimasta liiketoimintana,
tuulivoimateollisuudesta ja tuulivoimaenergiayhtiöstä sekä käyn läpi aiempia tuulivoimahankkeita.
Esitän myös perustietoja äänestä ja ei-toivotusta sellaisesta eli melusta sekä sen mittaamisesta,
mallintamisesta ja häiritsevyyden selvittämisestä. Nämä asiat ovat tarpeellista perustietoa
päättäjälle, jonka tulee ratkaista hyväksyäkö vai hylätä tuulivoiman rakentamista alueellaan.
Mielipiteenä ja muistutuksena lausun Tetomin ja Vanhakylän tuulivoimaosayleiskaavoista, joiden
asiakirjoissa olen havainnut lukuisia puutteita ja virheitä. Tuulivoimahankkeet ovat yhä huonosti
valmisteltuja eikä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) ole vielä käynnistetty, vaikka se
on jo lain perusteella aivan välttämätöntä tarkasteltaessa tilannetta Koskenkylän Sahalta, jonka
lähivaikutuspiiriin tulisi kaksi tuulivoimapuistoa, yhteensä noin 60 MW.
Lukuisten puutteiden ja virheiden vuoksi hankkeet ovat esitetyissä muodoissaan Loviisan
kaupungin aikaisempien päätösten vastaisia eivätkä täytä viranomaisten ennakkoon asettamia
ehtoja. Lisäksi olemassa olevan tiedon nojalla on kyseenalaista, että onko hankkeiden
alullepanijoilla riittävästi resursseja ja ennen kaikkea halua kantaa omat vastuunsa huomattavien
ongelmatilanteiden esiin noustessa.
Merkittävää on, että vaikka Tetomin uudessa (2019) versiossa tuulivoimaosayleiskaava-aluetta on
muutettu ja kaikkien tuulivoimaloiden sijaintipaikat ovat myös muuttuneet edelliseen (vuoden
2015 vastaavaan) verrattuna. Kuitenkaan näitä muuttuneita tietoja ei ole huomioon valtaosassa
"uusia" selvityksiä, joissa ei myöskään ole otettu kantaa siihen, että ovatko vanhat selvitykset yhä
päteviä vai ei, edellä mainitut muutokset huomioiden. Lisäksi on huomattava, että valtaosa
näistä”uusistakaan” selvityksistä eivät ole uusia, vaan ne pohjautuvat vuoden 2015 selvityksiin.
Jäänee kysymysmerkiksi, onko kysymys vain kustannusten säästämisestä, vai ovatko selvitykset
tehty / jätetty tekemättä tietoisesti, josko uudelle sijainnille kohdistetut selvitykset eivät toisikaan
väitettyjä (haluttuja?) lopputuloksia, niin että merkittäviä esteitä ei siten syntyisi yhä suurempien
tuulivoimaloiden rakentamiseksi.
Tetomin tuulivoimaosayleiskaavan 2019 merkittävin epäkohta lienee kuitenkin se, että
kaavaselostuksessa ei ole kerrottu lainkaan tulevien voimaloiden tehoa eikä tyyppiä, ainoastaan
niiden napakorkeus (180 m), ja maksimi korkeus merenpinnasta (340 m) on rajattu.
Melumallinnus on tehty mallille Nordex N149/4.0.-4.5, ja mikäli paikalle asennetaankin muita
turbiinityyppejä, niin melumallinnus saattaa olla kuin tuulesta temmattu. Koska näin suuria
voimaloita on vasta vain vähän aikaa rakennettu maailmalla ja Suomessa, niiden häiritsevyydestä
on vain vähän tieteellistä näyttöä, mutta käytännön (huonoja) kokemuksia kyllä riittää. On siis
syytä olettaa, että nämä mammuttimaiset yli 4 MW (meri)voimalat tulisivat aiheuttamaan myös
Loviisan alueilla niin paljon meluongelmia, että tuomioistuimessa haittoja tultaneen puimaan
seuraava vuosikymmen.
Erityisen paheksuttavaa on, että Loviisan kaupunki on nyt Tetomin uutta (2019) tuulivoimakaavaa
tiedottaessaan on päättänyt tarkoituksella jälkikäteen salata Tetomin Natura-arvioinnin
tarvehankintaraportin (2015), joka on ollut julkaisuhetkellään julkinen. Loviisan kaupunki on
laittanut raporttilistaukseen maininnan "vain viranomaiskäyttöön" ja poistanut asiakirjan
verkkolinkkien takaa. Onko tarkoituksena haitata tiedonkulkua, jotta yleisöllä olisi nyt
KAR Oy / Klaus A J Riederer: mielipide / muistutus Tetomin & Vanhankylän tuulivoimaosayleiskaavoista 6 / 102
hankalampaa muistuttaa tämänkin selvityksen lukuisista puutteista. On myöskin täysin ilmeistä,
että Tetomin juuri uuteen kaava-alueeseen (2019) kohdistuvaa Natura-tarvehankintaraporttia ei
ole lainkaan tehty (tai vanhaa versiota ei ole päivitetty), mikä saattaa olla osasyynä salaamiseen.
Loviisan kaupungin toiminta asiassa ei ole hyvää ja asiallista hallintoa. Se on hyvin moitittavaa ja
saattaa aiheuttaa kaupungin virkamiehille jopa rikosoikeudellisia seuraamuksia asiassa.
Koska Vanhakylän tuulivoimaosayleiskaava on yhä voimassa, niin Tetomin ja Vanhakylän kaavoja
pitää tarkastella yhdessä. Koskenkylän Saha on näiden molempien tuulivoima-alueiden
lähivaikutuspiiressä, joten tämän vuoksi YVA-tulee käynnistää viipymättä, ennen kuin
kumpaistakaan kaava-aluetta vahvistetaan. Loviisan kaupunki ajaa näitä kahta kaava-aluetta
erikseen, tahallisesti välttääkseen YVA-tarkastelun, säästääkseen varoja ympäristön ja sen alueiden
asukkaiden ja yritysten kustannuksella ja varmistaakseen vähintään yhden tuulivoimapuiston
läpimenon.
Loviisan kaupungin ei tule tällaisenaan hyväksyä Tetomin ja Vanhakylän
tuulivoimaosayleiskaavoja vaan sen tulee edellyttää, että selvitysten puutteet ja virheet korjataan.
Lisäksi ympäristövaikutusten arviointimenettely tulee käynnistää, jossa tulee huomioida
asianmukaisella eli vähintäänkin lakien ja asetusten edellyttämällä tavalla molempien
tuulivoimala-alueiden yhteisvaikutukset luontoon ja ihmisiin.
[Työtä on tukenut KAR Oy / Work supported by KAR Oy.]
Keywords: Tuulivoima, Loviisan kaupunki, Tetom, Vanhakylä, tuulivoimateollisuus, tuulivoimaenergia, kaavoitus, tuulivoimaosayleiskaava, ympäristövaikutusten arviointimenettely, YVA