Posts Tagged ‘OCR’

Toka keikka leipomossa, mikrofilmikorttien (fiche) digitointi ja tekstintunnistus

Sitä ihan häkeltyy, kun poka, kerrankin, maksaa täysin mukisematta mitä pyytää; ei yhtään yritä tinkiä. Niinpä, ehkä hänellä on varaa, tai sitten hän on myyjää fiksumpi – tietää, että nyt saa halvalla.

Mikrofilmikortteja, siis niitä ihan aitoja A 6 -kokoisia, missä on otoksia useampi kymmenen, en ollutkaan päässyt tekemään asiakkaille aiemmin. Yritystä on todella ollut, ja pari kesää sitten väänsin kuukauden jos toisenkin robottikättä, automaattista syöttölaitetta näiden korttien tehokasta digitointia varten. Meinasin tehdä legoista ensinnä proton, mutta hylkäsin sen. Olin ostamassa 20 vuotta vanhaa opetusrobottia huuto.netistä, vaan myyjä ei tinkinyt. Lopulta modasin spektrofotometrin robottipöytää, rakensin siihen ”sormipihdit”, ja liikettä ohjasin pulssittamalla steppereitä printteriportin (rinnakkaisportin) kautta. Hissikuilun tein 10 mm kapaplastista. Suurin homma oli tietty saada stepperin liikerata oikein mitoitettua – vajaat 30 korttia, niin millin virhe kertautuu aika monta kertaa..

Niin, kuinka ollakaan, samoihin aikoihin laitevalmistajakin (NextScan) oli keksinyt vastaavaa, 10 vuotta laitteen ilmestymisen jälkeen, tehnyt syöttölaitteen, mutta hintaa sille tulisi 10000 euroa/taalaa + käyttiksen muutos + raudan muutos + rahtikulut, siis aika paljon (niin paljon, että muutkaan mikrofilmien digitointifirmat eivät ole laitetta ostaneet). Tuon robottipöydän huusin aikoinaan 50 eurolla itselleni varaosiksi toiseen pöytääni, joka on yhä siinä käytössä kuin valmistaja on laitteen alun perin suunnitellut. ,)

Noh, nyt sitten kun sain lopulta intranetin leipomossa pystyyn ja sen tärkeimmän tehtyä (tilaäänentoiston toimimaan, radiosta luon stereosta 5.0 -tilaäänen; Yamahan pääte tekee ihan hyvää jälkeä siinä DSP:llään), niin pääsin vihdoin laittamaan mikrofilmiskanneria pystyyn. Olin jo innostunut, kun kortteja oli toista sataa, että pääsen vihdoinkin käyttämään robottiani. Muuton johdosta olin sen purkanut, ja nyt kun pystytyn sen uudelleen, ei se tietenkään ollut millin osien tarkkuudella samassa paikassa, niin että sain useamman päivän virittää koodejani ja vääntää (liian letkuja) alumiinipalasia, minkä varassa sormet toimivat. Samoin testatessa huomasin, että filkat juuttuvat hissikuiluun, joten puukotin Kapaa oopan tekemällä terällä.

Lopulta sain robotin wörkkimään, ja pääsin vauhtiin. Ja muutamassa minuutissa huomasin, että 118 kortista vain noin kahdeksan olivat jäykkiä yhtenäisiä kortteja. Muut olivatkin lötköjä kokoomakortteja, joissa filkat on suojautettu ohueen muovitaskuun, joka aina notkahti pihtisormien otteen alla. Koko robottikäsi oli tämän keikan kannalta aivan kädetön värkki.

Kauppasin keikassa myös korttien tekstintunnistuksen, OCR:ksen (optical character recognition), koska olin saanut menetelmäni hienosti toimimaan valtavan vaivan jälkeen Ylen keikassa. Jälleen kerran tiedostorakenne oli omanlaisensa, joten OCRkään nyt ihan heittämällä käyntiin lähtenyt, ja pitähän taaskin ohjausta viilata paremmaksi. 🙂 Mikrofilmit oli kuvannut Monikko 1980-luvun lopussa, ja sen olivat näköisensä. Lopulta sain ajaa kuvia lukuisia kertoja uudestaan, jotta digitoinneista tuli vaatimustasoni mukaiset.

Ai niin, juuri kun sain keikan 99 % valmiiksi, pitivät naapurissa K-kaupan edessä maalaismarkkinat. Eihän siinä auttanut kuin pakolla pitää 1. avoimet ovet, kun autoja tuli väkisin tonttini täyteen. Mutta se onkin sitten ihan oma tarinansa, josta pian lisää. 🙂

Pitäisiköhän laatua heikentää – tästä ei kyllä jäänyt tuntipalkkaa juurikaan, mutta toki asiakkaan kiitos oli mieltä lämmittävä ja ylentävä.

Allt gjort på svenska (för finsk-svensk kund), visst med själv-jobbade (mikä on viritetty på svenska?) flexScan och egna koder i ex-Stefans ex-bageri, 09/2014.

Mikrofilmikorttien digitointi ja tekstintunnistus, Telenokia - Sandelin, 09/2014

Massadigitointia tekstintunnistuksella: 23820 pahvikorttia YLEn tietokantaan

Tämä keikka olikin melkoinen – sain käyttää kaikkia oppejani mitä olin TKK:lla oppinut. Koodin vääntö ja optimointi on oma lukunsa, mutta algoritmien kehittely se vasta onkin jotain.

Sattumalla ei ollut tässä keikassa mitään sijaa. Eksyin Digiwikin kautta syksyllä 2012 BAAC:in konferenssiin.

Hinkusin sen yhteydessä tietysti joka exculle (utelias olen aina ollut), ja kun näin nämä pahvikortit laatikoissaan niin johan pomppasi! Vielä 2010-luvulla YLE:llä on käytössä pahvikortteja, mistä kaivavat LP-levyjensä tietoja, tai noh, siis jos ehtivät.. .,)

Esitin heti tuossa yhteydessä, että eikös nuo pitäisi digitoida ja samantien OCR:tä (Optical character recognition, optinen hahmontunnistus; muuttaa valokuva tekstiksi, siis *hakukelpoiseksi* tekstiksi) nykypäivän malliin? Olivat kuulemma aiemmin kyselleet tätä parista paikasta eivätkä vastaukset olleet vakuuttaneet heitä, päinvastoin. No, minä siihen, että anna samantien 50 korttia tähän käteen, niin testaan tätä hommaa ihan ilman (korvausta). En saanut kortteja heti enkä postissa, ja asia jäi silleen.

Viiden kuukauden päästä sain yllättäen sähköpostia, ja siitä homma eteni. Sain peräti kaksi (2) ilmaista lounasta Ylen Ison pajan ravintelissa; hyvää oli, mutta kuten aina, annos vähän liian pieni. Ensimmäisen palaverin jälkeen menin soittamaan heidän Hellas -flyygeliaan, ja aplodejakin tuli. ,)

Kuvittelin ensinnä, että pääsisin tämän keikan tehneenä hommassa heti eteenpäin, koodia siis kierrättäen. No, ei siinä nyt kyllä ihan niin käynyt..

Mutta vissiin ihan asiasta hassun hattuni saaneena en ihan tumpelo olekaan. Kolmessa viikossa sain täydellisesti (miltei yli)opetettua OCR-softan ja paljon muutakin aikaan. En tietty tehnyt välillä mitään muuta, hyvä kun edes maltoin nukkua saati syödä. Unissani mietin kovastikin miten tehdä älykästä algoritmiä.

Sopimuksen hiominen olikin sitten vaikenta, missä menikin useita kuukausia, kesälomienkin satuttua kohdalle. Asiasta päästiin kuitenkin lopulta yhteisymmärrykseen ja suuret esivalmisteluni eivät onneksi menneet kankkulan kaivoon.

Pääsin käyttämään kehittämiäni tekoäly- ja konenäköalgoritmejäni (ja muilta lainattuja, mutta täysin julkisia tietysti) toden teolla. Vitsi kun oli siinä, että pahvikortit sisälsivät paljon tietoa, mikä ei ollut joka kortissa samassa paikassa, niin että kortti piti jakaa kahdeksaan alueeseen, ja joka alue OCR:tä erikseen. Jos digitoitu kortti olisi OCR:ttu vain sellaisenaan, lopputuloksena kaikki tiedot menisivät per rivi yhteen pötköön, mistä ei kukaan eikä mikään saisi mitään tolkkua.

Kaikkien, jopa tekijän itsensä, yllätyksenä homma toimi kuin buikki. Ottaen erityisesti huomioon alkuperäisaineiston laadun, vaihtelevuuden ja kunnon, ei tästä monikaan olisi saanut parempaa, mutta helposti huonompaa. 🙂

Lopputuloksena oli tekstitiedostojen lisäksi excel-tiedostot, jossa ”find all” haulla saa vaikka mitä haettua. YLE haluaa tiedot tietenkin heidän METRO -tietokantaansa, ja kappalekohtaisesti, joten hommaa jäi vielä heillekin. En nyt ihan kaikkea liian halvalla suostu tekemään. 🙂 Innolla jään odottamaan, mitä heidän koodarinörttinsä saa(vat) aikaan. ,)

Tehty Inotec Scamax 2600 -dokumenttiskannerilla, ja nyt vain muutamalla tietokoneella, mitä talosta löytyy ja omilla ja vähän lainatuilla koodeilla, 09/2013 – 02/2014.

Massadigitointia tekstintunnistuksella: 23820 pahvikorttia tietokannaksi Yleisradiolle, 02/2014