Posts Tagged ‘digitointi’

Kutsuttu esitelmä: Valokuvien entistäminen ja säilyttäminen

Eero Vartian lasinegatiivien digitointiurakka poiki myös kutsutun esitelmän Hesperian Rotarylubilaisille Cantina Westissä, Helsingissä, 18.5.2010. Jossain puolessa tunnissa kahlasin melkoisen määrän erinäisiä asioita. Mitä minun piti kertoa, on aika tarkkaan luettavissa Digiwikin tekstistäni.
Tässä jokunen surkea kuva itse tilaisuudesta. Alustuksen ja lopetuksen (valittujen kuvien esittelyn) hoiti mallikkaasti tilaajani, hra Matti Vartia, joka komeilee ensimmäisessä kuvassa vasemmalla.
Jaa, se kevennys? Noh, olin siellä ruokapalkalla, ja päätin sitten kun ruoka on ihan kohtuullista, että en ole nälkäpalkalla. Kuinka ollakaan, ahneella oli.. Tai sanotaan nyt vaikka niin, että se kuudes jauhelihapihvi ei mennyt enää kokonaan alas, mistä häpeä oli suuri: jos otat itse, syöt kaiken – onko tuttu opetus?
Kuvattu 18.5.2010.

Kutsuttu esitelmä & Matti Vartia: Valokuvien entistäminen ja säilyttäminen 05/2010

Reprokuvia nettiin – serigrafioiden digitointi

”Jos otan miljoona miljoona ruutua, niin tuleeko siitä sitten maailmaan parasta kamaa?” No ei.
Nyt olen ilkeä, ja laitan enemmän tätä kuvatauhkaa alle, niin näet että saa niitä ruutuja ottaa – mutten näytäkään kuinka paljon niitä on fotarissa säädetty. 😉
Näissä keikoissa EI ole tarkoitus luoda maailman parhaimpia replikaatteja (joka olisi vähän huonoakin, koska asiakkaani, Transdeco Oy myy näitä seri/litografioita, kts. heidän verkkosivuiltaan lopullisia kuvia), vaan luoda taiteilijoiden teoksista hyvin samannäköisiä kuvia. Tähän päästään lopulta vain yhdellä tavalla: alkuperäinen rinnalle, ja sen mukaan säädetään silmämääräisesti kuvatiedostoa. Niin, kyllä metamerismin vuoksi tämä 1:1 näköisyys on paras vain siinä valaistuksessa (us. D50 proloisteputket) missä itse työskentelen, ja jos ei ole tarkko näkö ja pedantti luonne, voi tämän homman unohtaa.
No olkoon menneeksi, laitetaan loppuun viimeisen keikan valkatut otokset ja niiden lopulliset säädetyt versiot, ettei mene ihan tauhkaksi tämä aineisto. Ihan huonoja eivät kuitenkaan kai ole asiakkaankaan mielestä työni: kymmenen keikkaa on tähän mennessä jo tehty. ,)
Nämä kuvat otettu 03-05/2010.

Serigrafioiden reprokuvaus nettiin, Transdeco Oy, 03-05/2010

Skannaus – 8×10″ laakanegoista

Tässäpä oli jännä keikka: no onko siellä mitään, no ONKO siellä mitään, NO ONKO SIELLÄ MITÄÄN?! Nega kädessä eikä siellä mitään näy. On se ihme vekotin tuo skanneri, näin se salat paljastaa. Kiire oli, ja vaativa homma: 1.2 – 1.5 GB tiedostoja, ja asiakkaan, taidevalokuvaaja Ari Kakkisen, vanha fotariversio ei sitten tykännytkään LZW-pakatuista TIFF:stä, Voi kehveli. Aina sattuu kun on kiirus – tämä on sitä elämää. Tehty Agfa XY-15:lla, 04/2010.

Laakanegojen skannaus 04/2010
Laakanegojen skannaus 04/2010
Laakanegojen skannaus 04/2010
Laakanegojen skannaus 04/2010
Laakanegojen skannaus 04/2010
Laakanegojen skannaus 04/2010
Laakanegojen skannaus 04/2010
Laakanegojen skannaus 04/2010
Laakanegojen skannaus 04/2010

Mustavalkofilmien kehitys, skannaus & arkivointi

Tämä keikka odotti itseään pitkään; viisi vuotta. Ennenkuin hommaan päästiin käsiksi, piti luonnollisesti korjata kehityskone. Jobo ATL-2500 nostomoottorin olin jo vaihtanut, nyt oli sen ohjauslogiikan vuoro. Trankkuja sieltä oli poksahdellut, ja viikon säätämisen jälkeen, sain sen ihmetyksekseni korjattua. Seuraavaksi sitten sopan keitto (Ilford ID-11 1+3 kertaan/kahteen ajettuna, jos vain filkka sen kesti & Ilfordin perusfikseritiiviste), ja sitten filmien sulatus, sorttaus ja sitten hommiin kiinni: 10 -12 h päivässä rumpukone jauhoi viikon päivät. Pitkää kinaria partiarallaa 200 rullaa, 120:sta satakunta ja laakoja toistasataa, vissiin. Skannaus skannerin täydellä resolla 135 & 120:lle (5000 dpi negan koossa) ja aina kun ehtii, kahdella koneella yhtä aikaa. Sleevaus pergamiinitaskuihin, tottakai! ,)
Tehty Jobo ATL-2500:lla, Fuji C-550 Lanovialla ja Agfa XY-15:lla, 03-05/2010.

Mustavalkofilmien kehitys, skannaus & arkivointi 04/2010

Taulu haljenneesta lasinegasta: skannaus, restaurointi, pigmenttivedostaminen ja kehystäminen

– Mitä tehdä kahdella lasinegan puolikkaalla? No, saa siitä ainakin taulun seinälle! 🙂
Tämä keikka oli jatkoa aikaisemmalle lasinegatiividigitointiurakalle samalle asiakkaalle, hra Matti Vartialle. Negan olin skannannut sattumalta jo aiemmin (104 lopulta digitoin 186:sta), mutta en ollut restauroinut (84/104 työstin), joten tässä nyt visuaalisesti näytän kuinka kahdesta kulahtaneesta puolikkaasta herää jälleen yksi loistokas kokonainen. Luonnollisesti, vedostaminen laadukkaalle lumppupaperille Wernerin museoluokan paspan alle.
Niin, kyllä se vain niin on, että vaikka katsoo 8x loopilla, ei mitään saumaa kahden puolikkaan välillä ole nähtävissä. Taikuuttako?! 🙂
Tehty Fuji Lanovia C-550:lla, Epson 11880:lla ja paspaleikkuriviritetyllä Keencut Steeltrakilla, 05/2010.

Lasinegatiivin digitointi, restaurointi, vedostaminen ja kehystäminen, Matti Vartia 04/2010

Lasinegatiivien digitointi, arkivointi ja vedostaminen

No niin! Tässä keikassa oli TAIKAA! Päästä säätämään lasinegoja, jotka eivät tiettävästi koskaan olleet nähneet posina päivänvaloa! 100-vuotta vanhaa historiaa, mukana sisällissotammekin tapahtumia! Lähtömateriaalina reilut 100 lasinegatiivia, jotka olivat ikävä kyllä osin päässeet syöpymään pahastikin.
Keikka tuli hoidettua hienosti, ja polki esitelmän aiheesta ja lisää hommaa. Koska näillä sivuilla kuvat puhuvat puolestaan, net ken haluavat lukea tarkemmin tästä hankkeesta, katsokoon selvitystäni Digiwikissä (Kuvat -> Kuvien Digitointi -> Skannaus -> 2.91. case: Lasinegatiivien digitointi) Lasinegatiivien digitointi, arkivointi ja vedostaminen Valokuvavalmistamo KAR:ssa / Klaus A J Riederer
Kunnia kuuluu myös itselleen työn tilaajalle, hra Matti Vartialle, joka teki mm. hienon kuva-albumin vedostamistani lumppupaperivalokuvista.:)
Tämä keikka poiki heti lisää: valokuvataulun ja kutsutun esitelmän.
Tehty Fuji Lanovia C-550:lla, Epson 11880:lla ja Meteschnitt SH:lla, 02/2010.

Lasinegatiivien digitointi, arkivointi ja vedostaminen, 02/2010

Voi itku! Tätäkin keikkaa olin odottanut vuosia, 5 jos ollaan ihan tarkkana. Sitten se tuli ihan ykskaks, ja piti luovia mahdottoman ja ei-tehtävissä välillä. Kun tein sitten lopulta kaiken mikä oli mahdollista, mokasin kuitenkin – hajavaloa maskaavat raudat jäivät negan väärälle puolelle (, mistä jäi Newtonin renkaita suurella suurennoksella katsottuna). Sitten tulin rankasti kipeäksi eikä tomaatti leikannut, ja piti saada kama eteenpäin kuriirilla sen enempää tekemään kykenemättä.
Hienot teokset huippuvalokuvaaja Jan Eerala silti sai itse tehtyä näyttelyynsä, vaikken päässytkään korjaamaan skannausvirhettäni. Mutta, jos et tee virheitä, et voi oppiakaan. :-/ Tehty Fuji Lanovia C-550:lla, 03/2009.
Laakanegojen skannaus 03/2009
Laakanegojen skannaus 03/2009
Laakanegojen skannaus 03/2009
Laakanegojen skannaus 03/2009

Reproskannaus ja vedostaminen – vanhasta valokuvasta uusivanha valokuva

Asiakkaan n. 100 vuotta vanhat pintaoriginaalit skannattiin, photoshopilla korjattiin iän kulumaa ja uudet kopiot vedostettiin hyvin (> 100 v.) säilyvälle happovapaalle lumppupaperille. Tehty Fuji Lanovia C-550:lla & Epson 9600:lla 12/2008.
Pigmenttivedos 100 vuotta vanhasta pintaoriginaalista

Tompakkilaatta – etsausmaskin grafiikan tekeminen & laatan syövyttäminen

Tompakkikyltin (arvomerkki-, laattametalli, messingin kaltainen) etsausmaski syntyi lopulta, kun oli opeteltu työläästi koko etsausprosessi, ja sen tekniset vaatimukset. Perustana ollut kulunut asuntoyhtiön alkuperäinen osakekirja digitoitiin ja lopputulosta käsiteltiin hyvin rankasti, jotta kaikki häiritsevät elementit ja artefaktat saatiin pois. Lopulta maski tulostettiin talon ulkona: syövytyspajalla, jotta tulisi laaki ja vainaa. Niin myös tulikin: laatasta tuli niin hieno, että pitkäkyntiset ruuvasivat sen irti taloyhtiön seinästä reilussa puolessa vuodessa. Uusi meni sitten tekoon, alla 1. kappale. Tehty 08/2008 ja uudelleen 11/2009.
Metallilaatan grafiikan tekeminen litografiamaskia ja sy?vytyst? varten