Valokuva on mielenkiintoinen juttu. Se voi sisältää muistoja, jotka oli jo itse unohtanut.
Sain käsiini filmikiekon, joka oli tuttu lapsuudestani, sellaisesta pienestä punaisesta stereokuvien katselulaitteesta, jolla töllötettiin silmät soikeina vissiin Disney-aiheisia kuvia (sittemmin yhdessä keikassa kuvasin stereofilmikameralla samanlaisia kortteja Helsingin eri paikoista eräälle ent. Ylen toimittajalle, minun osalta homma jotenkin vain feidattiin..). Kaveri sanoi edustavansa Bon Jovi fan clubia, ja nyt olisi täysin, aivan käsittämättömän, uniikkeja valokuvia, jotka pitäisi saada talteen. – Paljonko siinä mun skannerissa onkaan resoa, kuinka suuren tiedoston sillä saa aikaiseksi?
Enpä ollut ennen hiplannut moista filmikiekkoa. Bon Jovin ekasta (ja ainoasta?!) keikasta oli tallella tuo yksi salaa otettu kiekko, ja siinäkään ei edes kaikki ruudut olleet onnistuneet. Koska ruudut ovat sektoreittain, piti jokainen ruutu skannata erikseen vinoon ja sitten leikata loput pois – tai joka kerran asetella ko. ruut kohtisuoraan lukupään liikkumasuunnan mukaisesti.
Eipä ne kuvatkaan nyt niin teknisesti hyvin onnistuneita olleet ja olipa näitäkin ruutuja jo ajan hammas päässyt puremaan, värit haalistuneet – mutta mitäpä ei Photoshopilla korjata pystyisi, jos vain tahtoa tarpeeksi on? ,)
Tehty kaiken kiireen keskellä, Stefansin leipomon ostoneuvottelujen aikana ja vihoviimeisenä keikkana vanhassa työpajassa Lokkikujalla (nyyh! 🙁 ) Agfa XY-15:lla, 05/2014.